15 / 26 pelipäivää pelattu
Vaihtoaikaa 13 h 10 min

Historia

Liigapörssin tarina alkaa keväästä 1995, kun Suomen yli vyöryi suuri jääkiekkohuuma Leijonien voittaessa MM-kultaa Tukholmassa. Kun Senaatintorilla laulettiin Me ollaan Sankareita kaikki ja tanssittii Leningrad Cowboysin tahtiin, heräsi Suomalaisten sydämissä lätkäkipinä. Se kesä kuljettiin Suomi-Ruotsi 4-1 paidoissa ja vihellettiin Den Glider In ruotsalaisille ystäville.

Syksyn lähestyessä katseltiin myös SM-Liigan suuntaan. SM-Liigassa pähkäiltiin, kuinka liigan seuraamisesta saisi enemmän irti juuri nyt, kun jääkiekkokuume oli korkeimmillaan. Mikä tekisi suomalaisesta lätkästä jännittävämpää ja kiinnostavampaa? Mikä saisi lätkäfanit nauttimaan enemmän suomalaisesta kiekosta? Ruotsin Elitserienillä oli jo ennestään toimiva fantasialiiga, jossa käyttäjät toimivat valmentajina ja loivat oman unelmajoukkueensa oikeista Elitserien pelaajista. SM-Liiga, Ilta-Sanomat, MTV3, R-Kioski ja Tele päättivät yhdessä luoda samankaltaisen palvelun Suomeen. Pelin, jonka avulla fanit pääsevät osalliseksi SM-kiekon huumaa.

Uusi palvelu, jonka nimeksi tuli Liigapörssi, julkaistiin seuraavan SM-liiga –kauden alkaessa elo-syyskuussa 1995. Liigapörssin ensimmäinen pääpalkinto oli Nissan Micra. Alkuaikoijen Liigapörssi oli kovin erilainen, kuin nykyinen Liigapörssi. Peliä pelattiin täyttämällä oma joukkue R-Kioskilta haettuun paperilomakkeeseen. SM-Liiga toimitti ottelutilastot ja Ilta-Sanomat ja MTV3 loivat reportaasit jokaisesta matsista. Joukkueen menestyksestä ja tilanteesta sai tietää soittamalla Telen pystyttämään palvelunumeroon. Uuden pelin lanseeraus onnistui ja se löysi nopeasti omat lätkägurunsa.

Uusien tuulien puhaltaessa Liigapörssiinkin tuli muutoksia. Vuonna 1998 Liigapörssi tutustui internetin maailmaan, kun osa pelistä siirtyi verkkoon. Vuosituhannen loppuessa kävi hiljalleen ilmi että kynä & paperi systeemi Internetin rinnalla oli hankala ja epäkäytännöllinen. Syksyllä 2000 Liigapörssi siirrettiin kokonaan Internetiin.

Liigapörssissä on aina ollut aktiivisia käyttäjiä, joiden avulla peliä on ollut helppo kehittää oikeaan suuntaan. Yleisön toivomuksesta perustettiin nyt jo peruspilarin roolin saanet Kimpat. Uusi Kimppa ominaisuus mahdollisti sen, että käyttäjät saivat kisailla tuttujaan vastaan ja järjestää ns. toimisto- ja kaverikimppoja. Kimpoissa oli usein omat palkintonsa ja niistä tuli nopeasti suosittuja kisailuja, joissa pääsi näyttämään kavereille mistä kana pissii. Liigapörssistä tuli sosiaalisempi ja mikä tärkeämpää -entistä parempi.

Liigapörssin kehittyessä kävijät toivoivat myös muita valmentajapelejä. Vuosien aikana Ilta-Sanomat vastasi käyttäjien pyyntöihin perustamalla valmentajapelejä salibandyn, formula 1:sen ja ravien ympärille. Kokeilut eivät lopulta kuitenkaan onnistuneet ja uudet valmentajapelit päätettiin lopettaa.

Verkkoon siirtymisen myötä Liigapörssi kärsi useista teknisistä ongelmista, jotka johtuivat liian suuresta kuormituksesta jaksonvaihtojen aikana. Vaikka online-Liigapörssi mahdollisti paljon uusia käteviä ominaisuuksia, tekniset ongelmat aiheuttivat suurta harmia käyttäjille ja tekivät Liigapörssistä hankalan ja arvaamattoman. Ongelmat olivat vakavia ja niitä vastaan kamppailtiin jatkuvasti.

Vuonna 2007 Liigapörssi päätettiin siirtää Ilta-Sanomilta vastaperustetulle Sanoma Gamesille. Siitä lähtien vastuu Liigapörssin kehityksestä ja ylläpidosta on ollut kokonaan Gamesin pienellä tiimillä. Palvelun kehitys on 11 vuoden aikana ollut haasteellista ja moniin ongelmiin on kohdattu. Teknisistä ongelmista oli 2010 mennessä tullut jo niin normeja, että käyttäjät tiesivät odottaa sivuston kaatumista joka jakson vaihtuessa. Sanoma Games päätti jatkaa perinnettä, jossa palvelun kehitys tehdään yhdessä käyttäjien kanssa. Keskusteluun käyttäjien kanssa panostettiin ja sitä käytiin sähköpostitse ja puhelimitse. Sitä varten luotiin myös Liigapörssin kehitysblogi sekä Facebook-sivu.

Lojaalien käyttäjien ansiosta Liigapörssi voi tänään paremmin kuin koskaan. Sanoma Games on päässyt eroon suurimmista teknisistä haasteista ja onnistunut luomaan Liigapörssin rinnalle uusia valmentajapelejä, kuten NHL-pörssi Hockey GM:n, Valioliigapörssin, Veikkausliigan LP Futiksen sekä suuria turnauksia varten Leijonapörssin ja Futispörssin.

Syksyllä 2013 Liigapörssin käyttäjien elämää helpottamaan starttasi PörssiTV. PörssiTV:ssä nähdään paljon pelaajahaastatteluita, pelaaja-analyyseja sekä tietysti Liigapörssi-vinkkejä. PörssiTV:tä on alusta asti julkaistu Ilta-Sanomien verkkosivujen lisäksi myös YouTubessa. Näiden kanavien lisäksi PörssiTV:tä ja Liigapörssiä on voinut seurata Liigapörssin Facebookissa, Twitterissä sekä Instagramissa. Sosiaalisenmedian kanavissa julkaistaan myös tarinoita kulissien takaa.

Talvella 2014 Sotshin olympialaisten yhteydessä järjestetyn Leijonapörssin aikan julkaistiin odotettu uudistus. Liigapörssistä tuli mobiiliystävällinen. Liigapörssiä on siitä asti pystynyt käyttämään älypuhelimella ja tabletilla huomattavasti aiempaa jouhevammin.

Ideana on alusta asti ollut luoda hauska palvelu jääkiekon ystäville ja tehdä Liigasta mielenkiintoisempi. Yhteistyökumppanit Liigapörssin takana ovat vuosien saatossa vaihtuneet mutta osa Liigapörssin käyttäjistä on ollut mukana alusta lähtien. Sanoma Games kiittää Liigapörssin käyttäjiä upeasta yhteistyöstä ja sitoutuu jatkamaan ylivoimaisen ja täydellisen liigakokemuksen luomista yhdessä Liigan, Pelaajayhdistyksen ja Ilta-Sanomien kanssa.